Koneen pyörät koskettavat lentokenttää, olemme laskeutuneet Pekingiin. Kurkistelemme Kassun kanssa uteliaina ikkunasta ja yritän tehdä jonkinlaista arviota mihin olemme tulleet.Ilma näyttää harmaalta ja ilottomalta.

Noudatan Mikan neuvoa ja olen kärppänä poistumassa koneesta välttääkseni passintarkastuksessa ruuhkat. Kassu istuu tyytyväisenä Ergossa ja minä kävelen reipasta tahtia pitkin lentokentän käytäviä kohti passi- ja tullimuodollisuuksia. Isommitta ongelmitta mutta kuumissani löydän tieni ulostuloaulaan. Miten hemmetin vaikeata voi olla löytää yksi 183-senttinen vaalea suomalaismies kiinalaisten keskeltä? Löytyyhän se vihdoin ja pääsemme matkalle kohti kaupunkia.

Ruumiini vaatii unta! En saanut nukutuksi koneessa silmän täyttä. Mika olisi intopiukassa lähdössä esittelemään meille uutta kotikaupunkiamme mutta me Kassun kanssa nukumme mieluimmin päiväunet. Päiväunien jälkeen olen jos mahdollista vielä sekaisempi mieleltäni ja kropaltani. Saan kasata kaikki voimani, että piristyn ruokailuun lähtöä varten.

Eksoottisesti (tai sitten vähemmän :) valitsemme "Jukan Baarin", ekan illan ruokapaikaksemme. Haluan ottaa varman päälle sekä oman, että Kassun vatsan kanssa.

Ensimmäisen Pekingin-päivän perusteella kaupunki on kuin värikuva, josta joku on photoshopannut värit -50%. Kaikki on haalistunutta ja vähän kulahtanutta.