Mihin se aika rientää? Tänään tulee 13 vuotta siitä kun alettiin seurustelemaan ja siitä kun nähtiin ensimmäistä kertaa. Aamulla meistä ei kumpiaan edes muistanut, että tänään on kolmastoista päivä. Aamu oli ihan kuin mikä tahansa muu tai no ei ihan mikä tahansa, toinen aamu kun sai kunnon kahvia! Miksihän erikoinen päivä ei automaattisesti tunnu heti herätessä erikoiselta jos ei tiedä tai muista heti herätessä päivän olevan joku tärkeä?

Mikan lähdettyä töihin aloimme Kassun kanssa siivoamaan, pölyä oli taas joka puolella ja sukat olivat harmaat pohjasta. Taidan siirtyä käyttämään koko perheellä vain värillisiä, mieluiten tummia sukkia.

Siivottuamme ja lounstettuamme lähdimme tutkailemaan lähiympäristöä kärryillä sopivasti Kassun päikkäriaikaan. Kassu nukkui ja minä nautin kauniista ilmasta, auringonpaisteesta ja lämmöstä. Suunnistin uteliaisuuttani takaisin Jian Hypermarkettiin katsomaan muiden kerrosten tarjontaa. Siellä vierähtikin sitten tunti poikineen kun kiersin koko 7-kerroksisen hypermarketin lattiasta kattoon. Löysin leivänpaahtimen, jota lauantaina tuloksetta etsimme.Toinen kerros kaupasta on pyhitetty kaikille herkuille mitä vain maa päällään kantaa, onneksi tarjontaa oli niin paljon, että en osannut päättää mitä ostaa ja jäin ilman herkkuja. Alakerrasta löytyi ruokaa ja Valion Aamupalajuustoa, joka oli kallista ja Midnight Sun voita myös Valiolta.

Ulostautuessamme kaupasta katseeni rekisteröi Sophie's herkkukaupan ja suuntasin kulkuni sinne, pitkän harkinnan ja Kassun kanssa käydyn tiukan neuvottelun jälkeen päädyin ostamaan 3 palaa juustokakkua. Ajattelin, että Mika varmaan yllättää minut jollain pienellä jutulla 13. päivän kunniaksi joten mukava, että minullakin on hänelle jotain ekstraa tylsän leivänpaahtimen lisäksi.

Päästyämme kotiin ovikello soi kun olimme vielä ulkotamineissamme. Mies oven takana oli tulossa korjaamaan rikkoutunutta suihkunpidikettä, varusteinaan teippiä ja tongit. Mietin pienen hetken miten mies oikein aikoo pidikkeen tongeilla ja teipillä kiinnittää seinään mutta ohjasin hänet kiltisti peremmälle. Päästyään kylppäriimme mies totesi lakonisesti: "Ha ha." ja lähti palatakseen pian sopivimmin varustein. En uskalla varmaan enää koska tankoon, etten taas saa sitä päähäni.

Ilta venyi pitkälle ennen kuin Mika tuli ja yllätys oli se, ettei ollut yllätystä. Noh, eipä minunkaan yllätys kovin romanttinen tai eksoottinen ollut. Pääasia, että kumpikin haluaa olla yhdessä.