Heräsin yöllä ja ensimmäisenä mielessäni oli Tomi Putaansuu ja vähän vatsassa väänti. Ihmettelin hetken miksi kyseinen henkilö aiheuttaa fyysisä oireita ja vielä keskellä yötä herään siihen, jatkoin kuitenkin uniani hätistettyä Putaansuut mielestäni. Heräsin puolen tunnin päästä ja mietin hetken mihin heräsin, se olikin melkein liikaa. Oksennus suussa juoksin vessaan, katsoin kelloa 1.00, siitä lähtien heräsin koko yön tasan tunnin välein oksentamaan.

Mika jäi kotiin Kassun kanssa ja minä makoilin sängyssä raatona ja kuumeisena ja joka paikkaa särki. Mika ja Kassu lähtivät lounaalle jonnekin ja minä vaivuin kooman esiasteisiin, heräsin kun Ayi kävi hiljaa huoneessa. Kuuntelin Ayin puuhia kotona ja torkuin, heräsin kun Ayi seisoi vieressäni ja halusi minun syödän jotain keittoa mitä hän oli tehnyt. Se tuoksui melko samalta liemeltä mitä mummu tekee isälle, kun sillä on flunssa. Ayi syötti minua ja näytti aina kädellään monta lusikallista pitäisi vielä ottaa. Ihana Ayi toi minulle vielä ennen lähtöään kurkkuja ja annoksen lientä.

Nukutin Kassun ja yllättäen itseäni ei väsyttänyt, olinhan melkein koko päivän enemmän tai vähemmän ollut unten mailla. Päätin pukea tällekin päivälle ja nousta katsomaan televisiota.