Lähdimme pian aamiaisen jälkeen kävelemään kohti East Gate Plazaa. Olimme sopineet Mervin kanssa treffit heidän kanssaan East Gaten ulkoleikkipaikalle. Kirjoittelin vielä ennen lähtöä Postcrossing-kortteja mm. Suomeen ja Jenkkilään.

Kassu, Daniel ja Erica leikkivät yllättävän sopuisasti hiekkalaatikolla. Kukaan ei heittänyt hiekkaa toisten päälle tai lyönyt lapiolla tai muuta sellaista. Pari kertaa tuli vähän sanomista leluista ja keinun käyttövuoroista.

Lähdimme porukalla ensin East Gaten postiin, joka oli kiva löytö paristakin syystä, virkailija puhui englantia ja jonoja ei ollut. Postin pienuus kyllä veti vertoja Muurmen vessallemme.Jatkoimme matkaamme kohti Mäkkäriä ja lounasta. Mäkkäri sijaitsi rakennuksen toisessa kerroksessa ja rakennuksessa ei ollut hissiä. Ei muuta kuin ipanat pois kärryistä ja kärryt kantoon. Olimme huima menestys kiinalaisten miesten keskuudessa, portaitten täydeltä miekkoset kävelivät vierellämme ja tökkivät hauiksiamme kantaessamme kärryjä. Hmm kivaa, mutta apu olisi ollut vielä kivempaa.

Kävellessämme takaisin East Gatelle päin Tuomo tuli vastaan, outoa nähdä kaupungilla tuttuja ilman sopimista. Erottuamme Mervin ja lasten kanssa soitin Annille ja sovimme käveleväni Kassun kanssa Annin pihalle leikkimään. Anni neuvoi meille oikotien jonka tietenkin onnistuimme ryssimään ja päädyimme keskelle kiinalaista, vähemmän varakasta asutusta. Kiinalaiset neuvoivat meille ystävällisesti oikean tien ja pääsimme Annin pihalle leikkimään, josta jatkoimme meille sohvalle istuksimaan ja leikkimään Kassun kanssa.