Lähdimme mahjongiin hyvissä ajoin kävelemään, aurinko paistoi ja oli tosi lämmintä. Poikkesimme matkanvarrella YuShowlle ostamaan Kassulle omat mahjong-nappulat, Kassu on niin innokas pelaamaan. Ostin myös itselleni pari kynsilakkaa tutusta kojusta.Huomaan, että olen alkanut suosimaan tiettyjä kojuja ja myyjiä, jotka antavat minun katsella ensin suht rauhassa ja lähtöhinnatkaan eivät enää ole niin kalliita ja good quality- ja only for you pirce-höpinät ovat jääneet pois.

Vaikka lähdimme kuinka hyvissä ajoin Kassun kävelyvauhti on niin hidasta, että emme ehdi kahdeksitoista Jukan Baariin. Siis eihän se tietenkään kävele koko matkaa mutta sen ajan minkä se kävlee etenemme todella hitaasti sillä joka puistonpenkki pitää koeistua, jokaiselle vastaantulijalle pitää jotain sanoa, kaikki kivetkin pitäisi kääntää mutta en anna Kassun lähmiä mitään kadulla olevaa.

Jukalle päästyämme muut ovat jo saapuneet ja aavisteluni teraasi-ilmasta osuu oikeaan. Tilaan nopeasti meille ruuat, että emme jää pahasti jälkeen muista. Ruokailun aikana Kassun kasvot alkoivat hieman jo punoittaa ja unista kärttyisyyttäkin oli havaittavissa, joten tein pikapäätöksen, että mahjong jää väliin ja lähdemme kotiin nukkumaan. Toki Kassu oli jo ruokailun aikana kerinnyt levittää omat mahjong-nappulansa ympäri pöytää.

Kassun herättyä ja syötyämme lähdimme vielä käymään Liangma-kukkamarketilla. Kävimme ostamassa yläkerrasta tipuja, munia ja maljakon ja alakerrasta ostimme kukkia samalta myyjältä kuin viimeksikin. Kassu sai taas ruusun, tällä kertaa valkoisen ja ostimme 20 punaista ruusua ja 10 keltaista, mitä lie ovatkaan liljoja ehkä.

Illalla otin Kassusta pääsiäiskuvia munien ja tipujen keskellä. Kuvat onnistuivat loistavasti. Koskahan tuosta linssiluteesta ei onnistuisi? Ikäväkseni pitää todeta, että pari munaa kohtasi tiensä pään jo kuvauksessa, ne olivatkin aitoja, tyhjiä kananmunia ja Kassu kohteli niitä hieman rajusti.

Kuvauksen päätyttyä koristelimme keittiönpöydällä olevat keltaiset liljat tipuilla ja kanamunilla.