Aamusta lähdettiin lähikauppaan ja Yashowlle katsomaan tarjontaa ja tekemään hankintoja mm. typötyhjään astiakaappiimme. Poikkesimme ensin Yashowlle etsimään minulle kevyempiä kenkiä ja monitoimityökalua jolla avata Kassulle eilen hankittu autopeli. Ihanat, kevyet ja punaiset Pumat tai "Pumat" ihan miten vaan, löytyivät nopeasti. Toinen kenkä jalassa, toinen kädessä ja nolostellen tinkasin hintaa Mikan kieltäydyttä hommasta vedoten siihen, että minunkin homma pitää oppia. En tiedä miksi minusta tinkiminen on niin noloa, jotenkin tulee aina epämukava tunne ja hävettää tinagata hintaa. Tiedän kyllä, että täällä "This time, only for You"-hinta on ryöstöä mutta siitä huolimatta tinkiminen ei ole vahvoja puoliani (vielä). 180 RMBstä aloitettiin ja kysyin Mikalta mitä tarjota: 20RMBtä? En kehdannut kuitenkaan vaan näppäilin laskuriin 40RMB, myyjä katsoi silmät pullollaan ja kysyi: "Are you joking?", pudistin päätäni, myyjä sanoi:"No, No", olin vaihtanut kenkäni ja lähdin hitaasti vaeltamaan poispäin kojusta ja myyjälle tuli kiire: "Okei, Okei Madam!" Kengät olivat jo pussissa ja ojensin hänelle 40RMBtä. 4 euroa kivoista kengistä, ei minusta liikaa.

Suunnistimme seuraavaksi kohti Jian Hypermarkettia. Pyörimme 3. kerroksessa varmaan tunnin keräämässä kaikkea tarpeellista kuten liinavaatteet sänkyyn, veitsiä, haarukoita, lusikoita, lautasia, mukeja ja laseja. Kädet täynnä kasseja ja 400RMBtä köyhempänä lähdimme takaisin kotiin päin.

Kotona purimme saaliimme paikoilleen ja odottelimme Kassun heräämistä päiväunilta. Suunntielmana oli lähteä Carrefourriin ostamaan imuri, leivänpaahdin ja oikeaa kahvia.

Löysimme Carrefourrista kaiken minkä vuoksi sinne menimme ja paljon enemmän. Mukaamme tarttui ylimääräisenä riisinkeitin ja Magic Bullet-kopio. En tiedä mitä MB-kopiolla teen, mutta olen himoinnut sellaista TV-shopin mainoksen jäljiltä jo kauan! Kassukin oli riemuissaan kun ostimme Msikbullitin. Oikeaa kahvia olikin haastava homma löytää! Harhailimme pikakahvi- ja teehyllyjen lomassa iät ja ajat tuloksetta. Harhailin päämäärättömästi Kassun kanssa eteenpäin hyllyjä ja pongasin länsimaisen miehen, uteliaisuuttani kyylin hänen ostoskoriinsa ja hän oli juuri laittamassa sinne oikeaa kahvia! Kahvia löytyi muutamaa merkkiä ja ostimme paria kokeelle.

Antauduimme Kassun hampuji-höpötykselle ja shoppailureissun päätteeksi päädyimme KFClle syömään kanaa ja ranskalaisia.