Kesä on kaiketi tullut, ilma on tosi lämmin ja minulle tulee kuuma kun kävelemme kohti Jukan Baaria mahjong-lounaalle. Kassu nukahtaa jo menomatkalla ja saan syödä rauhassa. Aloitellessamme peliä Kassu herää kuin käskystä, tilaan sille ruokaa ja toivon ruuan viihdyttävän sitä sen verran, että ehdin kaksi peliä pelata. Arvoini osuu oikeaan ja kahden pelin jälkeen pakkaan Kassun ja autot kärryyn ja lähdemme kävelemään kotia kohti.

Kamalasta pissahädästä kärsivänä ryntään kotiin päästyäni master bathromiin, helpotuksen huokauksen säestämänä katseeni vaeltaa pitkin kylppäriä ja pysähtyy lattiaan oven edessä... Mistäs ihmeestä siihen on vesilammikko ilmaantunut? Onkohan ayi jättänyt sen jälkeensä? Näenkö omiani ja kivilattia vain heijastelee? Tutkittuani asiaa tarkemmin huomaan katosta tiputtavan vettä. Soitan managementtiin jossa ei taas ole saatavilla ketään joka hallitsisi englannin sen verran hyvin, että ymärtäsi harmistukseni syyn olevan liiallinen veden tulo ei vedettömyys. Miekkonen managementissa lupaa kuitenkin lähettää jonkun asiaa tutkimaan. Varmistan hyvän palvelun vielä näyttämällä ayillemme mistä kenkä puristaa. Ayi säikähtää kun pyydän häntä seuraamaan kylppäriin, hän varmaan luulee tehneensä jotain väärin tai huonosti, helpotus paistaa hänen kasvoiltaan kun näytän hänelle kattoa.

Pian ovikello soi ja pari huoltomiestä saapuu taskulamppujen kanssa tarkastamaan tilannetta, ayi ohjaa heidät kylppäriin ja jää valvomaan heidän puuhiaan sinne. Eihän ne miehet taskulampuillansa paljon saa aikaan ja toinen heistä lähteekin hakemaan korjausvälineitä.

Huonot uutiset saavat pian seuraa kun managementista saapuu tyttö paikalle ja ilmoittaa eilisen sähkörahani 1 000RMBtä ja sähkökorttimme kadonneen. Hän lupaa selvittää asiaa niin pian kuin mahdollista missä rahat ja kortti ovat ja lupaa myös ladata sähköä.

Kylpyhuoneesta kuuluu pauketta ja meteliä mutta en jaksa edes mennä katsomaan, eihän se minulle kuulu minä vain asun täällä. Pari tuntia miekkoset siellä kylppärissä puuhailevat ja ayi on koko ajan siellä mukana, ylitöiksi menee hältä tänään kun ruoka on vielä puolivalmiina keittiössä.

Vihdoin kylppäri on korjattu ja ayi laittanut ruuan loppuun. Kassu ja minä syömme ensin, sen jälkeen nautimme rauhasta ja ToyStorystä noin sadattaviidettäkymmenettäkuudetta kertaa!